|
|
06:00
SubChat
Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!
08:00
Lemmen viemää
Hellän hetken todistaja. Eva kertoo Robertille Markuksen erikoisista resepteistä, mikä saa Robertin tekemään uusia kokeiluja keittiössä. André ei ole Robertin innostuksesta mielissään, sillä hän pelkää oman paikkansa puolesta. Barbara syyttää Götziä eripurastaan Benin kanssa ja suhtautuu tähän torjuvasti. Harmistuneena Götz muistuttaa Barbaraa siitä, kuka hänen hulppean elämänsä kustantaa. Kuultuaan Maiken etsivän asuntoa Jacob tiedustelee Hildegardilta vapaata huonetta. Siitä suivaantuneena Maike päättää sanoa Jacobille suorat sanat, mutta kohtaaminen päättyykin romanttisesti. Simon osuu hellän hetken todistajaksi. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ihmissuhteista.
08:55
Marienhof
Haaveet murenevat. Toni keskeyttää Fridan ja Nicin mutta tajuaa kaiken olevan pelkkää juonittelua. David suuttuu ja sanoo irti yhteistyön Fridan kanssa. Netty herää ja piristyy silmin nähden saadessaan kampaamonsa avaimet. Lääkäri kertoo kuitenkin karmean totuuden hänen saamastaan kohtauksesta. Ruth tahtoisi järjestää Lealle railakkaat läksiäiset, mutta tämä ei innostu ajatuksesta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
09:25
SubChat
Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!
10:10
Älynväläys
Testaa tietosi ja taitosi Älynväläyksen sana- ja tietopeleissä ja voita rahapalkintoja.
11:00
Ostos-tv
Tuote-esittelyjä, tarjouksia.
|
14:00
Kahjot jenkit
Vauhdin hurmaa ja vinhaa hyötykäyttöä. Dave lähtee tolkuttomaan ja kaikkia sääntöjä uhmaavaan mäkiautokisaan, päätyy kasvokkain tappajalintujen kanssa ja kokeilee laitteita, joilla paiskotaan joulun jälkeen nurkkiin jääneitä hedelmäkakkuja. Amerikkalainen tosi-tv-sarja.
15:00
Top Chef
Finaali, osa I. Neljäs tuotantokausi huipentuu Puerto Ricossa pidettävään finaaliin. Tauon jälkeen kilpailijat tapaavat taas toisensa sekä teroittavat veitsensä viimeistä koitosta varten! Nopeustehtävässä he loihtivat snackseja oluen seuraksi paikallisia raaka-aineita käyttäen. Puertoricolaisiin juhlaruokiin kuuluu porsas, joten jokainen finalisti saa kokonaisen porsaan. Siitä on valmistettava annoksia vähintään kahta ruhonosaa käyttäen. Ostoksiin on varattu 250 dollaria, ja aikaa shoppailuun on kolme varttia. Kokkien avuksi saapuu jo tippuneita kilpailijoita. Tehtävää arvostelee paikallisen Pikayo-ravintolan omistaja-kokki Wilo Benet. Päätuomarina toimii tuttuun tapaan Tom Colicchio, ja ohjelmaa emännöi juontaja Padma Lakshmi. Amerikkalainen reality-sarja.
15:55
Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
Aasialainen lohi. Tällä kertaa vuorossa on herkullisessa maustekastikkeessa haudutettu aasialainen lohi. Lisukkeeksi Jamie tekee sokeriherneillä höystettyä nuudelilientä ja mango-cashewsalaattia. Eikä jälkiruokaa toki ole unohdettu: luvassa on litsi-luumuja ja mustikoita jäätelön ja seesaminsiementen kera. Brittiläisessä ruokaohjelmassa huippusuosittu tv-kokki Jamie Oliver näyttää kuinka valmistaa kokonainen ateria ajassa, joka normaalisti menisi yhteen ruokalajiin.
16:25
Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa
Osallistu hyväntekeväisyysarpajaisiin ja tue tärkeää asiaa. Samalla voit voittaa yhden tuhansista palkinnoista.
16:30
Marienhof
Kohti uutta ja tuntematonta. Lea liikuttuu tuttavien järjestämistä läksiäisistä. Muuttoauto tekee tenän, mutta lopulta päästään kuitenkin matkaan. Davidin epätoivo kasvaa, kun hän menettää mahdollisuutensa Tonin suhteen. Nic yllättää rakkaansa kosinnalla. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
17:00
Lemmen viemää
Vieras surija. Suru valtaa jälleen Robertin, ja hän etsii lohtua Miriamin haudalta. Yllättäen hän kohtaa siellä toisenkin surijan. Barbara keksii uuden ajatuksen, miten saada Robertin lapsi itselleen. Hän ruokkii myös Götzin mustasukkaisuutta, ja saa tämän tekemään sovinnon. Nilsin varoituksista huolimatta Tanja suhtautuu Maikeen edelleen suojelevasti. Hildegardin sisar on sairastunut, ja syntymäpäiväjuhlat on peruutettu. Alfons kuvittelee jo päässeensä pälkähästä, mutta ilo osoittautuu ennenaikaiseksi. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ihmissuhteista.
|
18:00
Ensisilmäyksellä
Oppitunti treffeistä. Ted onnistuu menemään sokkotreffeille saman tytön kanssa kuin seitsemän vuotta aiemmin. Ällistyttävintä asiassa on, ettei kumpikaan muista edellisiä treffejä. Barney ja Marshall taas ällistelevät tismalleen Lilyn näköistä stripparia - ja siitähän Lily vasta riemastuukin. Amerikkalainen komediasarja ystävyksistä, joista yksi kertoo lapsilleen, kuinka tapasi näiden äidin parikymmentä vuotta aiemmin.
18:30
American Idol
Soulia ja listahittejä. Kisalähetyksessä on kova tahti, sillä jokainen kilpailija esittää kaksi kappaletta: yhden soul-klassikon ja yhden viime vuosilta tutun listahitin. Mukana on biisejä muiden muassa Marvin Gayelta, Dusty Springfieldiltä, Smokey Robinsonilta sekä Lady Gagalta, Usherilta ja Alicia Keysiltä. Amerikkalaisessa laulukilpailussa etsitään seuraavaa idolia pop-musiikin tähtitaivaalle.
20:30
Simpsonit
Exä syö pöydässäsi. Homer joutuu mukaan Margen ex-poikaystävän hämäräpuuhiin ja vastuuseen niistä.
|
21:00
Viidakon tähtöset
Ensimmäinen pudotusäänestys koittaa ja kaksi tähtöstä lähtee kotiin. Majoituskilpailussa koetaan todellisia kauhun hetkiä ja ruoan puute kiristää hermoja. Rahakilpailussa kohdataan jälleen norsuja. Motivaatio jatkaa kisassa nousee puheenaiheeksi.
22:00
Iholla
Sisko. Esin pähkäilee karille ajautunutta suhdetta siskoonsa ja Helillä on biisiblokki, mutta musikaalin työstäminen nuorten kanssa antaa iloa ja uutta puhtia.
22:30
Vankikarkurit
Sydänten valtiatar. Charlien tiimi jahtaa epätoivoisia miehiä viettelevää ja huijaavaa naista. Karkurin vanavedestä löytyy ruumiita ja rahavarkauksia. Lloyd ajautuu avovankilassa pelivelkoihin ja saa järjestää takaisinmaksua henkensä kaupalla, mutta tiimin muita vankeja hänen ahdinkonsa ei tunnu heilauttavan. Amerikkalaisessa rikossarjassa liittovaltion seriffi jäljittää vankikarkureita entisten karkurien avulla.
23:30
Rakkaudella katettu
Jakso 7. Moottoripyöräilevälle yrittäjä-Emmalle haussa yhtä menevä mies. Tällä viikolla nuori pizzayrittäjä Emma etsii kumppania. Emma on hauska, rempseä ja puhelias 24-vuotias mimmi. Löytyykö viiden menun joukosta tarpeeksi itsevarmoja miehiä itsenäiselle naiselle? Emma valitsee sokkotreffeille tarkoituksella hyvin erityyppiset menukokonaisuudet. Kolmet treffit, kolme mahdollisuutta löytää se oikea. Uusinta.
00:30
Bones
Shoppailijan sotku. Rikkaan shoppailijatytön suihkusta löytyy kiinalaisen tytön ruumis, eikä rikasta tyttöäkään löydy mistään. Brennan ja Booth joutuvat tutustumaan paitsi kiinalaisen kaupunginosan elämään, myös rikkaiden tyttöjen Facebook-käyttäytymiseen. Booth päättää kertoa Hannahille Brennanin rakkaudentunnustuksesta, mikä monimutkaistaa Hannahin ja Brennanin välejä. Amerikkalainen komediallinen draamasarja, jossa analyyttinen oikeusantropologi Temperance "Bones" Brennan ja vaistoihinsa luottava FBI-agentti Seeley Booth ratkaisevat yhdessä rikoksia uhrin luiden ja muiden jäänteiden avulla.
01:25
Aavejahti
Aavelaitos. Alabamassa sijaitsevan Slossin masuunin vaaralliset työolosuhteet koituivat monen työläisen kohtaloksi. Tiimi yrittää selvittää, ovatko tehtaassa kuolleiden työmiesten henget edelleen läsnä tässä valtavassa teollisuusrakennuksessa. Amerikkalaisessa realitysarjassa paranormaaleihin ilmiöihin perehtynyt Zak Bagans kollegoineen tutkii paikkoja, joissa väitetään kummittelevan. Tiimi yöpyy jokaisessa kohteessa ja yrittää saada todisteita henkiolentojen olemassaolosta.
02:20
SubChat
Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!
|
|
|