|
|
10:55
A-Team
Tappava resepti. A-Teamin vanha tuttu, vietnamilaisen vankileirin kokki, on muuttanut Los Angelesiin ja tullut tahtomattaan sotketuksi laajamittaiseen huumeiden salakuljetukseen. Toimintavetoisessa kulttisarjassa John "Hannibal" Smithin (George Peppard) ohjastama Vietnamin veteraanikomppania häärää melkein mitä tahansa - kunhan hinta on oikea. Vaikka kotiuttamisesta on kulunut jo kymmenen vuotta, poppoo on parasta A-ryhmää - ainakin omasta mielestään. Viranomaisilla onkin syytä huoleen, sillä A-teamin jäsenet eivät vähästä hätkähdä. Eivät edes kauniista naistoimittajasta (Melinda Culea), joka osuu tiimin tielle. Nasevan sanailun ryydittämässä kurvailussa jarrut ulvovat ja peltiä ruttaantuu.
11:45
A-Team
Kaupungin ainoa kirkko. A-Team saa kutsun Ecuadoriin, jossa nunnien pitämästä orpokodista on tullut etsintäkuulutettujen rosvojen piilopaikka. Toimintavetoisessa kulttisarjassa John "Hannibal" Smithin (George Peppard) ohjastama Vietnamin veteraanikomppania häärää melkein mitä tahansa - kunhan hinta on oikea. Vaikka kotiuttamisesta on kulunut jo kymmenen vuotta, poppoo on parasta A-ryhmää - ainakin omasta mielestään. Viranomaisilla onkin syytä huoleen, sillä A-teamin jäsenet eivät vähästä hätkähdä. Eivät edes kauniista naistoimittajasta (Melinda Culea), joka osuu tiimin tielle. Nasevan sanailun ryydittämässä kurvailussa jarrut ulvovat ja peltiä ruttaantuu.
|
12:35
Kojak
Kolikoita karkuteillä. Joukko varastettujen tavaroiden ostajia päättää lyödä hynttyyt yhteen ja ryövätä yhdessä paikallisen kartanon. Keikkaan osallistuu myös pakettiautolla asiakkailleen lääkkeitä kuljettava lähettipoika Kenny Soames, jonka tyttöystävälle raha maistuu. Pääseekö Kojak joukon jäljille ennen kuin rouvan arvoesineet ovat iäksi poissa? Amerikkalainen poliisisarja kovapintaisesta poliisista Kojakista 70-luvun New Yorkissa.
13:25
Kojak
Kipsin kätköissä. Mies murhataan, ja murhapaikalta pakenee tuli hännän alla nainen, jonka jalka oli silminnäkijöiden mukaan vain hetkeä aiemmin vielä kipsissä. Kojakin ryhmä löytää kipsistä taskun, muttei keksi, mitä sen sisällä olisi mahdollisesti voitu säilyttää. Kuka onkaan etsitty murhaaja, ja selviääkö kipsinsä hukannut nainen sotkuistaan? Amerikkalainen poliisisarja kovapintaisesta poliisista Kojakista 70-luvun New Yorkissa.
14:15
Dallas
Jälleennäkeminen, osa 2. J.R:n ponnistelujen todelliset tarkoitusperät kotiin palanneen veljen viihtyvyyden hyväksi herättävät epäilyjä lähipiirissä. Amerikkalainen saippuasarja teksasilaisesta Ewingin öljyperheestä.
15:05
Dallas
Vanha tyttöystävä. Bobby huomaa auttavansa entistä tyttöystäväänsä enemmän kuin haluaisikaan. Amerikkalainen saippuasarja teksasilaisesta Ewingin öljyperheestä.
15:55
A-Team
Rajakahakka. Meksikosta Kalifornian puolelle saapunut pieni tyttö johdattaa Hannibalin ja A-Teamin suurimittaisen ihmissalakuljetuksen jäljille. Toimintavetoisessa kulttisarjassa John "Hannibal" Smithin (George Peppard) ohjastama Vietnamin veteraanikomppania häärää melkein mitä tahansa - kunhan hinta on oikea. Vaikka kotiuttamisesta on kulunut jo kymmenen vuotta, poppoo on parasta A-ryhmää - ainakin omasta mielestään. Viranomaisilla onkin syytä huoleen, sillä A-teamin jäsenet eivät vähästä hätkähdä. Eivät edes kauniista naistoimittajasta (Melinda Culea), joka osuu tiimin tielle. Nasevan sanailun ryydittämässä kurvailussa jarrut ulvovat ja peltiä ruttaantuu.
16:45
A-Team
Koska tulet takaisin, Range Rider? Osa 1. Sotilaspoliisin jahtaama A-Team vetää cowboy-saappaat jalkaansa ja painuu Arizonaan tutkimaan mittavia hevosvarkauksia. Toimintavetoisessa kulttisarjassa John "Hannibal" Smithin (George Peppard) ohjastama Vietnamin veteraanikomppania häärää melkein mitä tahansa - kunhan hinta on oikea. Vaikka kotiuttamisesta on kulunut jo kymmenen vuotta, poppoo on parasta A-ryhmää - ainakin omasta mielestään. Viranomaisilla onkin syytä huoleen, sillä A-teamin jäsenet eivät vähästä hätkähdä. Eivät edes kauniista naistoimittajasta (Melinda Culea), joka osuu tiimin tielle. Nasevan sanailun ryydittämässä kurvailussa jarrut ulvovat ja peltiä ruttaantuu.
17:35
Miami Vice
Pahan vallassa. Pahan vallassa Miamin häikäilemättömään rikollismaailmaan sijoittuva amerikkalainen poliisisarja.
|
18:25
Dallas
Sydänkohtaus. Sekä Bobby että J.R. pitävät kukin omalla tavallaan itseään syyllisenä isänsä vakavaan sairauteen. Amerikkalainen saippuasarja teksasilaisesta Ewingin öljyperheestä.
19:15
Dallas
Esikoinen. Sue Ellen pelkää Bobbyn ja Pamelan saavan ensimmäisenä perheenlisäystä ja päättää yrittää adoptiota. Amerikkalainen saippuasarja teksasilaisesta Ewingin öljyperheestä.
20:05
Mike Hammer
Tappavaa tietoa. Kioskikirjallisuuden kärkihahmoihin kuuluvan Mickey Spillanen luoma kovapintainen dekkarisankari ja naistenmies Mike Hammer tutkii hämäräperäisiä rikoksia. Arkaluontoista tietoa sisältävä nauha katoaa. Sen tavoittelun myötä tapahtuu murhia, joita Hammer alkaa selvittää.
20:55
Hulk
Sähkömeedio. Sähkömeedio. Voimalassa työskentelevä David Banner huomaa tapaturman jälkeen olevansa selvänäkijä. Uusilla kyvyillään David näkee tulevaisuuden, jossa Hulk sekaantuu voimalaonnettomuuteen.
|
21:45
Kojak
Tappaja kintereillä. Jo aiemmin elämässään vilunkipeliä pelannut National Bank of New York -pankin varapuheenjohtaja päättää viedä holvista miljoonan dollarin arvosta valtion obligaatioita. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, ja pian obligaatiot varastaneella murtovarkaalla onkin jo pahamaineinen palkkamurhaaja perässään. Amerikkalainen poliisisarja kovapintaisesta poliisista Kojakista 70-luvun New Yorkissa.
22:35
Kojak
Nujerrettu mies. Ben Fiore menettää rakkaan ystävänsä ja parinsa Eddie Ryanin, kun parivaljakon kyttäyskeikka menee pahasti pieleen. Eddien vaimon ja Benin välit lämpenevät, mutta Eddien tilanne vain huononee hänen saadessaan tietää vatsasyövästään. Pian mies jo heittää virkamerkkinsä sivuun ja turvautuu omankädenoikeuteen. Amerikkalainen poliisisarja kovapintaisesta poliisista Kojakista 70-luvun New Yorkissa.
23:25
Miami Vice
Pahan vallassa. Pahan vallassa Miamin häikäilemättömään rikollismaailmaan sijoittuva amerikkalainen poliisisarja.
|
|
|