|
|
05:40
House!
House!. Pieni walesilainen bingohalli on vaarassa, kun viereen avataan suuri bingokeskus. Linda, yksi työntekijöistä, haluaa kuitenkin pelastaa työpaikkansa. Ahne täti tekee elämän vaikeaksi ja aluillaan on romanssi toisen bingotyöntekijän kanssa. Ohjaaja: Julian Kemp, Iso-Britannia 2000. Pääosissa: Kelly Macdonald, Rhydian Jones, Miriam Margolyes, Sian Rivers.
10:10
Space Chimps
Space Chimps. Animaation esikuvana on vuonna 1962 avaruuteen lähetetty apina. Elokuvan tarinan tähti on sirkusapina Ham III, legendaarisen avaruusmatkaajan pojanpoika. Kun Nasan luotain katoaa madonreikään, Ham valitaan pelastusmatkalle lähtevän aluksen johtajaksi. Miehistön täydentävät virkaintoinen Titan ja naaraspuolinen Luna. USA 2008. Suomlaisääninä: Paavo Kerosuo, Susa Saukko, Santeri Kinnunen, Eero Saarinen, Elastinen, Outi Alanen, Jukka Rasila.
11:30
Johnny English
Johnny English. Hillittömässä Bond-parodiassa suosikkikoomikko Rowan Atkinson hauskuuttaa kömpelönä agenttina Johnny Englishinä, joka koettaa omakätisesti pelastaa valtakuntaa joutumasta vaarallisen despootin haltuun - katastrofin ainekset kuitenkin seuraavat Johnnyä... Ohjaaja: Peter Howitt, Ranska/Britannia 200. Pääosissa: Rowan Atkinson, Tasha de Vasconcelos, Ben Miller, Greg Wise, Douglas McFerran.
|
12:55
Ensimmäinen leffa
The Big Picture. Komedia. Elokuvataiteen opiskelija pääsee ohjaamaan ensimmäisen pitkän elokuvansa. Riemu on lyhytaikainen, sillä viihdeteollisuuden koviin lainalaisuuksiin törmätessään nuorukainen joutuu tekemään myönnytyksen toisensa perään, kunnes ei enää tunnista työtään eikä itseään. Elokuvan herkullisimmat hahmot löytyvät Hollywoodin konnagalleriasta. Ohjaaja tunnetaan Spinal Tap -elokuvan tähtenä. USA 1989. Ohjaaja: Christopher Guest. Pääosissa: Kevin Bacon, Emily Longstreth, J.T. Walsh, Jennifer Jason Leigh.
14:35
Babe suurkaupungissa
Babe: Pig in the City. Koko perheen riemukkaassa seikkailukomediassa rakastettu Babe-possu on palannut kotitilalleen voitettuaan lammaspaimennuskilpailun - mutta kun farmari Hoggett (James Cromwell) sairastuu eikä pysty töihin, urhean Baben on lähdettävä suureen vaaralliseen kaupunkiin pelastaakseen tilan vararikolta. Ohjaaja: George Miller, Australia 1998. Pääosissa: James Cromwell, Magda Szubanski, Mary Stein, Mickey Rooney, Elizabeth Daily, Danny Mann ja Glenne Headly.
16:10
Secrets
Ha-Sodot. Koskettava draama kahdesta lahjakkaasta naisesta, jotka löytävät oman äänensä alistavassa ja mieskeskeisessä ortodoksijuutalaisten yhteisössä jossa nainen ei ole saanut laulaa, saati uhmata traditioita. Tilanne kärjistyy, kun naisten kiintymys toisiaan kohtaan syvenee rakkaudeksi. Ohjaaja: Avi Nesher, Israel/Ranska 2007. Pääosissa: Fanny Ardant, Ania Bukstein, Michal Shtamler.
|
18:15
Arvaa kuka tulee päivälliselle
Guess Who`s Coming to Dinner. Draamakomediassa Spencer Tracy esittää viimeisimmässä roolissaan appea, jonka tytär tuo näytille tummaihoisen sulhasen. Hämmennystä lievittää se, että sulho on tohtorismies... Elokuva sai aikoinaan kaksi Oscaria. ja kahdeksan Oscar-ehdokkuutta. USA 1967. Ohjaaja: Stanley Kramer. Pääosissa: Spencer Tracy, Katharine Hepburn, Sidney Poitier
20:00
Sabina Spielreinin tarina
Prendimi l’anima. Draama venäjänjuutalaisesta Sabina Spielreinistä, joka oli 1900-luvun alussa psykoanalyytikko C.G. Jungin potilas ja rakastajatar. Spielrein opiskeli itsekin myöhemmin psykiatriksi. Vuonna 1942 kuolleen Spielreinin merkitys lapsipsykiatrian kehitykselle ymmärrettiin vasta paljon myöhemmin. Italia/Ranska/Iso-Britannia 2003. (89') Ohjaaja: Roberto Faenza. Pääosissa: Emilia Fox, Iain Glen, Caroline Ducey, Craig Ferguson.
|
21:30
Cape Fear
Cape Fear. Hyytävä trilleri vankilasta vapautuneesta psykopaatista, joka ahdistelee entistä asianajajaansa ja hänen perhettään. Ohjaaja: Martin Scorsese, USA 1991. (123') Pääosissa: Robert De Niro, Nick Nolte, Jessica Lange, Robert Mitchum, Gregory Peck, Martin Balsam.
23:35
Lupa tappaa
Toimintaelokuva vankilaan soluttautuneesta ratsupoliisista, joka yrittää selvittää vankimurhaa. USA 1990. Ohjaaja: Deran Sarafian. Pääosissa: Jean-Claude Van Damme, Robert Gillaume, Gynthia Gibb, George Dickerson.
01:00
Likaiset lahjukset
Trilleri murhakomisariosta, joka jäljittäessään rikollisjengiä rakastuu syyttäjänvirastossa työskentelevään naiseen. Pian komisariota syytetään korruptiosta. USA 1987. Ohjaaja: Jim McBride. Pääosissa: Dennis Quaid, Ellen Barkin Ned Beatty, John Goodman
02:40
Kahden miehen nainen
Mad Dog and Glory, USA, 1993. Komediallinen rakkauselokuva 'Mad Dogiksi' kutsutusta murhaetsivästä, joka vahingossa pelastaa sliipatun konnan kiperästä tilanteesta ja saa 'palkinnoksi' tämän ystävättären viikoksi. Ohjaaja: John McNaughton, 1993. Pääosissa: Robert De Niro, Uma Thurman, Bill Murray, David Caruso, Mike Starr, Tom Towles, Kathy Baker, Derek Annunciation.
04:15
Pirullisia ihmisiä
Ruthless People. Kreisikomedia miehestä (Danny DeVito), joka haluaa murhauttaa riivinrauta-vaimonsa (Bette Midler), mutta huomaakin ilokseen että vaimo on kidnapattu.Ohjaaja: David ja Jerry Zucker. USA 1986. Danny DeVito, Bette Midler, Judge Reinhold, Helen Slater, Bill Pullman
|
|
|