|
|
06:10
One Way: Jeesus-nimi
*
Ma klo 19:30
*
One Way Missionin toiminnanjohtaja Tapani Suonto on toiminut evankelistana ja raamatunopettajana vuodesta 1975 lähtien. Hänen lisäkseen opettajina välillä myös muita mielenkiintoisia puhujia One Wayn työyhteydestä.
One Way Mission on yhteiskristillinen lähetysjärjestö, joka pyrkii opetuksessaan ja toiminnassaan voimakkaasti Kristus-keskeisyyteen.
Toimittajana on Leena Metsämäki.
Lisätietoja: www.onewaymission.fi
06:40
Rohkaisua Raamatusta - Matti Vuolanne: Ambokirkon risti
Sunnuntaisin klo 21:15, uusinnat torstaisin klo 23:10,
lisäksi nähdään vanhoja jaksoja keskiviikon myöhäisilloissa klo 00:10
Tämä puhelias Herran palvelija Matti Vuolanne on Porin rovasti, legendaarinen Matti-pappi, joka tunnetaan rohkeista saarnoistaan, Siperian matkoistaan ja tauluhuutokaupoistaan.
Tämä Herran palvelija on myös kirjoittanut lukuisia kirjoja, mm. Miksi Jeesus ja Miksi Ihminen.
06:55
Käännekohta: Vuoden 2002 parhaat
Yhdysvalloissa on pitkät perinteet kristillisten televisiotuotannon saralla. Käännekohta on tyypillinen esimerkki makasiiniohjelmasta, jonka lähtökohtana on kristillisyys.
07:25
Hillsong TV: Seitsemän klassista tapaa joutua armon ulkopuolelle 1/2
Hillsong Churchin puolituntinen kristillinen televisio-ohjelma, joka koostuu Brian Houstonin opetuksesta sekä Darlene Zschechin ja Hillsong tiimin ylistyksestä.
Australialainen Brian Houston @ Hillsong TV näkyy yli 160 maassa ympäri maailman. Hillsong Churchin tavoitteena on vaikuttaa gospelin avulla kaikilla elämän alueilla.
www.hillsongtv.com
07:55
Jumala puhuu: Herra, sinun parantajasi
Opetussarjan ohjaksissa Jan ja Joy Cedercreutz.
08:25
Parantavat psalmit: Psalmi 54
08:30
Peltilintu
Dokumentti lähetyslentojärjestö MAF:n työstä Suomessa. Osana MAF Finlandin (Mission Aviation Fellowship) työtä Peltilintu-leiri rohkaisee nuoria ottamaan vastuuta omasta elämästään ja antaa nuorille toivoa selviytyä elämän mukanaan tuomista vaikeuksista. www.mafsuomi.fi
08:50
Laupias Olli
Suur-Helsingin srk:n koulun 5. luokan elokuva
LAUPIAS OLLI
Vanha tuttu kertomus laupiaasta samarialaisesta on siirretty tämän päivän koululaisten maailmaan. Suur-Helsingin srk:n koulun 5. luokan oppilaat ovat kirjoittaneet tekstin Raamatun pohjalta sekä kuvanneet sen.
Pääosissa ovat Olavi Lintumäki Ollina ja Nikolas Major Kallena.
Musiikista vastaa Junnu Aaltonen. Kertojana Riina Tamminen.
Kesto 6
09:00
Café Raamattu: Nuori sukupolvi ja Jumalan mahdollisuudet
*
Lauantaisin klo 19:30,
uusinta To klo 17:30
*
Cafe Raamattu on keskusteluohjelma, jossa paneudutaan ajankohtaisiin teemoihin kristillisestä näkökulmasta. Toimittajana ohjelmassa on Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela. Cafe Raamattu on Kansanlähetyksen tuotantoa.
http://www.sekl.fi/
09:30
Come Home Kids: Tervetuloa kotiin. Osa 1
Torstaisin klo 18:00, uusinta Su klo 17:00
Come Home KIDS on lapsille ja lapsenmielisille suunnattu ohjelma, jossa erilaiset Come Home Kids-hahmot seikkailevat monissa paikoissa ja opettavat Raamatusta nousevia aiheita. Ohjelmassa on monia yllättäviä käänteitä ja hauskoja tilanteita sekä musiikkia.
10:00
Jumalan lasten auktoriteetti: Vaeltakaa Pyhässä Hengessä. Hengen hedelmä
Rory Rollnick-Kaye syntyi New Yorkin juutalaisyhteisöön Yhdysvalloissa. Opiskelujen jälkeen hänestä tuli menestyvä liikemies ja tutustuminen Jeesukseen muutti hänen elämänsä 70-luvun lopulla. Vuonna 1985 hän asettui vaimonsa Gunillan kanssa Göteborgiin, jossa he perustivat International Arts & Media -säätiön. Rollnick-Kaye kiertää ympäri maailmaa opettamassa ja julistamassa Jumalan Sanaa, mutta on vaikuttanut myös kotikaupungissaan mm. maahanmuuttajaseurakunnan pastorina sekä yhteiskristillisen musiikkikahvilan vetäjänä.
10:30
Arken: Hylkääminen 3/4. Rakastettu sellaisena kuin olet
*Joka toinen to klo 22:10*
Ruotsissa toimiva Arken on keskus, johon ihmiset voivat tulla kohtaamaan Jumalan ja kokemaan eheytymistä ja vapautumista. Paikka on tuttu monille suomalaisillekin ja sen suojissa voi käydä mm. raamattukoulua.
Linda ja Gunnar Berglingin perustama Arken lähettää opetusohjelmaa TV7:ssä, joka keskittyy muun muassa identiteettiin, uskon perustuksiin ja eheytymiseen.
11:00
Hyvät, pahat ja pyhät: Armo ja totuus
Nyt Veikko, Tuula-vaimonsa kanssa, käyttää kaiken aikansa, auttaen tätä kärsivää veljeskansaansa, selviytymään päivä kerrallaan eteenpäin ja löytämää uuden tien elämäänsä.
Tähän Veikon tekemään lähetystyöhön, Karpaateilla me palaamme myöhemmin tässä ohjelmasarjassa, mutta nyt me keskitymme siihen, kuinka Veikko itse, kohtasi Herran ja sai antaa elämänsä Jeesukselle.
11:30
Kosketus: Ulla. Hävitin New Age -materiaalin
Kosketuksessa tavataan ihmisiä kuten sinä ja minä: naapurin poika. Bisnesmies. Kotiäiti. Kampaaja. Huumediileri. Muusikko. Malli. Syöpäpotilas. Mainosmies, jolla oli kaikki hyvin.
Me yritimme itse, mutta epäonnistuimme. Nyt me olemme löytäneet toivon, rauhan ja elämän täyteyden.
Tuotanto Taivas TV7 / Ristin Tuki ry
11:40
Katupaimen: Kemi revival!
11:55
Parantavat psalmit: Psalmi 5
|
12:00
Leo Meller ja ystävät: Holokausti: kristittyjen taakka 2/3
*
Viisi kertaa viikossa Ma-Pe klo 20:30
Uusinnat seuraavana päivänä puolilta päivin
*
Ohjelmassa katsojakysymyksiin ovat vastaamassa lääkäri Satu Räsänen ja Leo Meller. Heidän lisäkseen ohjelman tekemisestä vastaavat patmospastorit, Kuvan ja Sanan toimittajat sekä ulkokentillä työskentelevät patmoslähetit.
www.patmos.fi
12:30
TV7 Israel News
*Viisi kertaa viikossa maanantaista perjantaihin klo 21:00*
12:40
Rukouksen virrassa: Esirukousohjelma. Uusinta
14:10
One Way: Jeesus-nimi
*
Ma klo 19:30
*
One Way Missionin toiminnanjohtaja Tapani Suonto on toiminut evankelistana ja raamatunopettajana vuodesta 1975 lähtien. Hänen lisäkseen opettajina välillä myös muita mielenkiintoisia puhujia One Wayn työyhteydestä.
One Way Mission on yhteiskristillinen lähetysjärjestö, joka pyrkii opetuksessaan ja toiminnassaan voimakkaasti Kristus-keskeisyyteen.
Toimittajana on Leena Metsämäki.
Lisätietoja: www.onewaymission.fi
14:40
Rohkaisua Raamatusta - Matti Vuolanne: Ambokirkon risti
Sunnuntaisin klo 21:15, uusinnat torstaisin klo 23:10,
lisäksi nähdään vanhoja jaksoja keskiviikon myöhäisilloissa klo 00:10
Tämä puhelias Herran palvelija Matti Vuolanne on Porin rovasti, legendaarinen Matti-pappi, joka tunnetaan rohkeista saarnoistaan, Siperian matkoistaan ja tauluhuutokaupoistaan.
Tämä Herran palvelija on myös kirjoittanut lukuisia kirjoja, mm. Miksi Jeesus ja Miksi Ihminen.
14:55
Käännekohta: Vuoden 2002 parhaat
Yhdysvalloissa on pitkät perinteet kristillisten televisiotuotannon saralla. Käännekohta on tyypillinen esimerkki makasiiniohjelmasta, jonka lähtökohtana on kristillisyys.
15:25
Hillsong TV: Seitsemän klassista tapaa joutua armon ulkopuolelle 1/2
Hillsong Churchin puolituntinen kristillinen televisio-ohjelma, joka koostuu Brian Houstonin opetuksesta sekä Darlene Zschechin ja Hillsong tiimin ylistyksestä.
Australialainen Brian Houston @ Hillsong TV näkyy yli 160 maassa ympäri maailman. Hillsong Churchin tavoitteena on vaikuttaa gospelin avulla kaikilla elämän alueilla.
www.hillsongtv.com
15:55
Jumala puhuu: Herra, sinun parantajasi
Opetussarjan ohjaksissa Jan ja Joy Cedercreutz.
16:25
Parantavat psalmit: Psalmi 54
17:00
Yltäkylläinen elämä: Antamisen ajattelu uudestaan 3/4
Abundant Life Church on seurakunta Brittein saarilla Bradfordissa, jonka kokouksissa käy viikoittain 2500 ihmistä eri ikäryhmistä, kulttuureista ja taustoista.
Seurakunta on tunnettu vahvasta ylistyksestään, joka on levinnyt ympäri maailmaa cd:tten ja satelliittikanavien kautta.
Seurakuntaa johtaa pastoripariskunta Paul ja Glenda Scanlon.
ks. www.alm.org.uk
17:30
Mesila 2: Adjektiivi. Osa 9/10
|
18:15
Parisuhdetta: Vihainen mies muuttui
18:45
Uusi Testamentti avautuu: Heprealaiskirje. 1/2
*
Perjantaisin klo 18:45
*
David Pawson (s.1930) on maailmanlaajuisesti tunnettu englantilainen Raamatunopettaja, joka on viimeisen neljännesvuosisadan ajan kiertänyt opettamassa seurakunnissa ympäri maailman. Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja sekä tehnyt ohjelmasarjan, joka kattaa kaikki Raamatun 66 kirjaa.
Pawsonin opetus on johdonmukaista, innoittavaa ja syvällistä, ja se avaa oven todempaan, raamatunmukaiseen hengelliseen elämään.
http://www.davidpawson.com
Voit ostaa tätä ohjelmasarjaa Taivas TV7 Kaupasta:
http://kauppa.tv7.fi/
p. 040 500 8899
19:30
Yliluonnollista: Vieraana Hank Kunneman
*
Perjantaisin klo 19:30, uusinnat Ma klo 22:40
*
Tosiasia on kuitenkin se, että monilla ihmisillä on kokemuksia yliluonnollisesta. Sid Roth kutsuu vieraakseen ihmisiä, joita Jumala on koskettanut yliluonnollisella tavalla.
Sid Roth on messiaaninen juutalainen, joka itse on kokenut yliluonnollisen kohtaamisen Jeesus Nasaretilaisen kanssa vuonna 1972.
www.sidroth.org
20:00
Isännän pöydässä: Vieraana Aki Miettinen
Joka toinen pe klo 20:00, uusinta ke klo 17:00
Isännän pöydässä on ohjelmasarja, jossa toimitusjohtaja Martti Ojares keskustelee mielenkiintoisten miesten kanssa. Usein heidän taustansa on liike-elämässä.
20:30
Leo Meller ja ystävät: Presidentinvaalit ja Suomen profeetallinen tulevaisuus 1/3
*
Viisi kertaa viikossa Ma-Pe klo 20:30
Uusinnat seuraavana päivänä puolilta päivin
*
Ohjelmassa katsojakysymyksiin ovat vastaamassa lääkäri Satu Räsänen ja Leo Meller. Heidän lisäkseen ohjelman tekemisestä vastaavat patmospastorit, Kuvan ja Sanan toimittajat sekä ulkokentillä työskentelevät patmoslähetit.
www.patmos.fi
|
21:00
TV7 Israel News
*Viisi kertaa viikossa maanantaista perjantaihin klo 21:00*
21:10
Christian World News
CBN on kristillinen televisiokanava, jonka pääpaikka on Yhdysvalloissa Virginiassa. Se tuottaa myös kanavalla nähtyä Klubi 700- makasiiniohjelmaa.
21:40
Peittämättömin kasvoin: Täyttyköön tahtosi
Johanna: 'Jumalan, taivaallisen Isämme, lapsina saamme pyrkiä Hänen lähelleen. Halajamalla Herra halajaa sitä henkeä, jonka Hän on pannut meihin asumaan! Meitä kutsutaan aivan Isän lähelle, että ymmärtäisimme paremmin Hänen johdatustaan ja luonnettaan. Siellä, Kaikkivaltiaan luona kasvamme parhaiten Kristuksen kaltaisuuteen. Sieltä käsin voimme myös olla kanavina muille Jumalan tahdon ja suunnitelman välittäjinä. Todellinen profeetallisuus, joka nousee Jumalan sydämeltä, tuo kunniaa Jeesukselle Kristukselle ja kutsuu meitä yhä suurempaan rakkauden täyttämään kuuliaisuuteen Jumalaamme kohtaan.'
22:10
Isän syli - Jack Frost: Lasten sydänten parantaminen 9/9
Frost oli pioneeri työsarallaan. Hän antoi sielunhoitoa sadoille ihmisille, joita oli hyväksikäytetty, mitätöity, hylätty sekä niille, jotka olivat kasvaneet dysfunktionaalisessa perheessä. Frost opetti, että Jumalan rakkaus kykenee parantamaan kaikenlaiset tunne-elämän vammat. Hän pohjasi opetuksensa Raamattuun, omaan kokemukseen sekä tieteellisiin tutkimuksiin.
Isän syli -sarjassa hän ei säästele itseään, vaan ottaa usein esimerkiksi oman elämänsä ja siihen liittyvät eheytymisen prosessit, joista katsoja löytää helposti myös itsensä.
Jack Frost kuoli 54-vuoden iässä syöpään vuonna 2007. Hänen perustamansa palvelutyön organisaatio Shiloh Place jatkaa yhä toimintaansa.
http://www.shilohplace.org
23:50
Ohalon yliopisto Israelissa
00:00
Come Home: Kun Suomen ilmatila vallattiin
Ma klo 22:10 (joka toinen on uusinta),
2. uusintapaikka on Pe iltana klo 00:00
TV Come Home seikkailee ympäri Suomea kouluissa, kaduilla ja erilaisissa tapahtumissa Riku Rinteen koulu- ja nuorisotyön kanssa.
Ohjelman kautta nuorten sydänten ääni sekä ajatukset elämästä ja uskosta tulevat kuuluviin.
Ohjelmaa toteuttaa Riku Rinteen kanssa iso joukko nuoria -Come Home Team
00:30
Patricia King - Ikuinen rakkaus: Wall Streetiltä kuoleman jonoon
Patricia King Ikuinen rakkaus (engl. Extreme Prophetic) on puolen tunnin ohjelma, jonka pyrkimyksenä on tuoda julki Jumalan rakkauden muuttavaa voimaa profeetallisten sanojen, parantumisen, vapautumisen ja jumalisen myötätunnon kautta.
Keskiviikkoisin klo 19:30, uusinnat pe iltana klo 00:30
01:00
Mesila 2: Adjektiivi. Osa 9/10
01:45
Parisuhdetta: Vihainen mies muuttui
02:15
Uusi Testamentti avautuu: Heprealaiskirje. 1/2
*
Perjantaisin klo 18:45
*
David Pawson (s.1930) on maailmanlaajuisesti tunnettu englantilainen Raamatunopettaja, joka on viimeisen neljännesvuosisadan ajan kiertänyt opettamassa seurakunnissa ympäri maailman. Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja sekä tehnyt ohjelmasarjan, joka kattaa kaikki Raamatun 66 kirjaa.
Pawsonin opetus on johdonmukaista, innoittavaa ja syvällistä, ja se avaa oven todempaan, raamatunmukaiseen hengelliseen elämään.
http://www.davidpawson.com
Voit ostaa tätä ohjelmasarjaa Taivas TV7 Kaupasta:
http://kauppa.tv7.fi/
p. 040 500 8899
03:00
Yliluonnollista: Vieraana Hank Kunneman
*
Perjantaisin klo 19:30, uusinnat Ma klo 22:40
*
Tosiasia on kuitenkin se, että monilla ihmisillä on kokemuksia yliluonnollisesta. Sid Roth kutsuu vieraakseen ihmisiä, joita Jumala on koskettanut yliluonnollisella tavalla.
Sid Roth on messiaaninen juutalainen, joka itse on kokenut yliluonnollisen kohtaamisen Jeesus Nasaretilaisen kanssa vuonna 1972.
www.sidroth.org
03:30
Isännän pöydässä: Vieraana Aki Miettinen
Joka toinen pe klo 20:00, uusinta ke klo 17:00
Isännän pöydässä on ohjelmasarja, jossa toimitusjohtaja Martti Ojares keskustelee mielenkiintoisten miesten kanssa. Usein heidän taustansa on liike-elämässä.
04:00

04:30
TV7 Israel News
*Viisi kertaa viikossa maanantaista perjantaihin klo 21:00*
04:40
Christian World News
CBN on kristillinen televisiokanava, jonka pääpaikka on Yhdysvalloissa Virginiassa. Se tuottaa myös kanavalla nähtyä Klubi 700- makasiiniohjelmaa.
|
|
|