|
|
07:50
Keskipisteessä
Tornadon arvoitukset. Dokumentti tornadoista ja Tim Samarasista, joka on omistanut elämänsä tornadojen bongaamiselle ja tutkimiselle. Tim on onnistunut pääsemään tornadojen keskelle kuvaamaan ja tutkimaan niitä erikoislaitteillaan. Mitä tornadojen sisällä tapahtuu, mikä on tuulen nopeus siellä? Erilaisten tutkimustulosten avulla pyritään ottamaan selvää mitä tornadon tuhoisimmassa osassa tapahtuu.
08:45
Dominick Dunne - Oikeuden puolesta
Aseveljet. Kyle ja Erik Menendez elivät etuoikeutettua elämää, josta toiset vain haaveilevat. Veljekset kuitenkin päätyivät oikeuteen syytettyinä vanhempiensa murhasta. Amerikkalainen sarja, jossa seurataan legandaarisen toimittajan, kirjailijan ja tuottajan Dominic Dunnen isännöimänä julkkisten, valtaapitävien tai muuten etuoikeutettujen henkilöiden tekemiä skandaalimaisia ja väkivaltaisia murhia. Sarjassa tutustutaan mm. tapaukseen, jossa musiikkituottajalegenda Phil Spector murhasi nuoren vaimonsa.
09:35
Koirien turvakoti
Kohti kotia. Sota-alueelta pelastettu Clemance hyppii ihmisten päälle ja ärhentelee hihnassa muille koirille. Sekarotuiset chihuahuat Monte ja Pinata pelkäävät ihmisiä. Lake palautettiin turvakotiin, koska sen käytös muuttui vihamieliseksi. Muutoksen syyksi paljastui diabeteksen aiheuttama kaihi.
10:30
Synnytyssairaala
Melkoista vuoristorataa. Synnytyssairaalassa koetaan koko inhimillisten tunteiden kirjo surusta ja pelosta aina valtavaan riemuun asti. Dokumenttisarja synnytyssairaalan arjesta. 5. tuotantokausi.
11:25
Naiset telkien takana
Karen Mullaly ja Linda Pillius. Karen Mullally herää tulipaloon, jossa kuolee kaksi lasta. Onko Karen sytyttänyt palon tahallaan? Linda Pillius puukottaa ystävänsä Dennis Titusin. Linda katuu, mutta uhrin omaiset ovat vihaisia hänelle. Monia kiinnostaa, mitkä ovat ne voimat, jotka pakottavat naiset tekemään murhia. Hämmästyttäviä, yllättäviä ja shokeeraavia tarinoita naisten tekemistä murhista.2. tuotantokausi.
|
12:15
Uutisia Savannahin tapaan
WJCL:n viihdereportteri tulee töihin Pyhän Patrikin päivän iltaan raportoidakseen Savannahin keskustan juhlahumusta, mutta saakin deskille tiedon, että sähköt ovat poikki kaupungin keskustassa. Hän lähtee kuitenkin kuvaajan kanssa pilkkopimeään kaupunkiin tekemään juttua virtakatkon vaikutuksista. Kanavan urheilutoimittaja on kutsuttu puhumaan Calvaryn koulun koripallojoukkueiden kunniaksi järjestettyyn juhlaan, mutta puheen pitäminen jää viime tippaan ja hänelle tulee kiire takaisin asemalle kello kymmenen uutislähetykseen. Pieni tv-asema WJCL Savannahissa ponnistelee pysyäkseen pinnalla huonojen katsojalukujen paineessa. Laitteet ja kalusto ovat usein epäkunnossa, työtilat kuluneet ja nuoret reportterit jättävät aseman heti paremman työtarjouksen saatuaan.
12:55
Helikopterisankarit
Työtapaturmia. Englantilainen reality kertoo yorkshireläisistä ambulanssihelikopterilentäjistä ja heidän vaarallisesta työstään. Nopeita ambulanssihelikoptereita tarvitaan vakavissa onnettomuuksissa kellon ympäri. Sarjan jokaisessa jaksossa nähdään kahdeksan erilaista pelastustehtävää, joiden kuvaamisesta on huolehtinut myös ambulanssihenkilökunta. 2. tuotantokausi.
13:40
Synnytyssairaala
Työläs synnytys. Arizonalaisessa sairaalassa tehdään keisarileikkaus Raquelille, jolla on etinen istukka, ja Rainalle, jonka lapsen keuhkoihin kertyy kohdussa nestettä. Dokumenttisarja synnytyssairaalan arjesta. 4. tuotantokausi.
14:35
Beach Patrol
Kadonneen jäljillä. Tässä jaksossa autetaan päänsä loukannutta pyöräilijää, elvytetään juopunutta tyttöä ja etsitään jäljettömiin kadonnutta pikkupoikaa. Amerikkalainen realitysarja, jossa seurataan rantavalvojien työtä vilkkaissa rantakaupungeissa San Diegossa, Miamissa, Honolulussa ja Huntington Beachillä Orange Countissa. Eliittivalvojien työhön kuuluu pelastustöiden lisäksi myös järjestyksenpitoa ja tiivistä yhteistyötä sekä poliisin että palolaitoksen kanssa. 6. tuotantokausi.
15:00
Pakkoero päihteistä
Jeff. Palomies Jeff on alkoholisti. Hänen perheensä ja kollegansa järjestävät intervention pelastaakseen miehen hengen.
15:50
Dominick Dunne - Oikeuden puolesta
Makea viettelys. Makeisyhtiön perijätär Helen Brach katosi mystisesti vuonna 1977. Oliko kaiken takana karismaattinen huijari Richard Bailey, joka oli tehnyt hevoskauppoja rikkaiden naisten kanssa? Amerikkalainen sarja, jossa seurataan legandaarisen toimittajan, kirjailijan ja tuottajan Dominic Dunnen isännöimänä julkkisten, valtaapitävien tai muuten etuoikeutettujen henkilöiden tekemiä skandaalimaisia ja väkivaltaisia murhia. Sarjassa tutustutaan mm. tapaukseen, jossa musiikkituottajalegenda Phil Spector murhasi nuoren vaimonsa.
16:40
Kauneusleikkaus - tie onneen?
Kaunis tai ei mitään. Dokumenttisarjassa tutustutaan kauneusleikkausten maailmaan esimerkkitapausten avulla. Tällä mm. sekä suurennetaan että pienennetään rintoja. Amerikkalaissarjassa seurataan kuinka kauneusleikkaus voi muuttaa ihmisen elämän.
17:35
Kadonneiden etsintäyksikkö
Kadonnut perheenäiti. Suurperheen äiti Patricia Duncan katosi eräänä aamuna kotoaan jälkiä jättämättä. Perhe yrittää selvittää, minne ja miksi hän lähti. Poliisi selvittää 14 vuotta sitten liftausmatkalla kadonneen 18-vuotiaan tytön kohtaloa.
|
18:25
Helikopterisankarit
Koulubussin kohtalo. Tässä jaksossa autetaan traagisessa bussikolarissa loukkaantunutta kuljettajaa, kaupungissa mönkijällä kolaroinutta miestä ja lumimyrskyn vangeiksi jääneitä autoilijoita.
19:15
Jäljillä
Wilson-murha. Murhan tunnustanut mies väittää, että uhrin vaimo ja tämän sisko palkkasivat hänet tappajaksi. Vaimo tuomitaan vankeuteen, mutta asiantuntijat ovat eri mieltä murhan tekotavasta. Todellisuuspohjainen sarja CSI:n uusimmasta, huipputeknisestä rikospaikkatutkinnasta.
19:40
Jäljillä
Tappavat asuinpaikat. Tietyillä asuinalueilla syöpään sairastuneiden määrä nousee epätavallisen suureksi. Onko asuinpaikka hengenvaarallinen? Onko sairastuneilla jotakin yhteistä? Tutkijoilla on vaikea työ edessään. Todellisuuspohjainen sarja CSI:n uusimmasta, huipputeknisestä rikospaikkatutkinnasta.
20:10
Synnytyssairaala
Synnytyksiä 98 minuutin välein. Las Vegasin yliopistosairaalan synnytysosastolla on aina kiire. Lapsia syntyy keskimäärin 98 minuutin välein. Seuraamme mm. kuuron prostituoidun synnytystä sekä nuorta äitiä, jolta on pettää kontrolli synnytystuskien yllättäessä. Dokumenttisarja synnytyssairaalan arjesta. Synnytysosastolla koetaan äärimmäisiä tunteita, kysymys on elämästä ja kuolemasta, ilosta ja surusta.
|
21:05
Hillerodin sairaalassa
Laulava kätilö. Kun kätilö Kirsten on työvuorossa, leikkaussalissa raikaa laulu. Lastenlääkäri Morten yrittää selvittää, miksi pikkupoika sairastelee jatkuvasti, ja ylilääkäri Peter törmää yllättävän suureen kohtuun.
21:30
Hillerodin sairaalassa
Vauhdikas päivä. Ylilääkäri Peter sahaa osastojen väliä, ja lastenlääkäri Morten yrittää pysyä vauhdikkaan pikkupotilaansa perässä. Ensiavussa tikataan silmäkulma ja tarkkaillaan kouristuskohtauksen saanutta nuorukaista.
21:55
Prinssi Alfredin sairaala
Dylanin silmävamma. Prinssi Alfredin sairaalassa yritetään pelastaa 13-vuotiaan Dylanin toinen silmä, Helena joutuu läppäleikkaukseen ja Brettin unissakävelyyn etsitään hoitoa. Australialainen realitysarja kertoo sydneylaisen Prinssi Alfredin sairaalan elämästä sekä henkilökunnasta että potilaista. 6. tuotantokausi.
22:45
Ensiapulääkärit
Raju liikenneonnettomuus. Viisi ihmistä on loukkaantunut rajussa kolmen auton kolarissa. Osa uhreista pitää irrottaa autonromuista. Teinipoika ajaa motocrossia, putoaa pyörän kyydistä. Mies yrittää väistää romua tiellä ja auto suistuu ojaan.
23:10
Ensiapulääkärit
Ensihoitaja avun tarpeessa. Ensihoitaja on ajanut kolarin maitoauton kanssa. Vanhuksella on aivoinfarkti. Rintakipuisella naisella todetaan sydänkohtaus ja matkalla sairaalaan hänen sydämensä pysähtyy. Vanha herra häipyy kolaripaikalta.
23:35
Otsikon takana
Craigslist-tappaja. Philip Markoff oli lahjakas lääketieteenopiskelija, jolla oli elämä edessään. Mikä sai hänet tekemään aseellisia ryöstöjä ja murhaamaan yhden uhreistaan?
00:20
Jäljillä
osa 21. Todellisuuspohjainen sarja CSI:n uusimmasta, huipputeknisestä rikospaikkatutkinnasta
00:45
Pakkoero päihteistä
Jeff. Palomies Jeff on alkoholisti. Hänen perheensä ja kollegansa järjestävät intervention pelastaakseen miehen hengen.
01:35
Naiset telkien takana
Jessica Gentry. Jessica Gentry murhasi poikaystävänsä kanssa 57-vuotiaan isoäitipuolensa Joycen. Oliko Jessica vain painostuksen alla ollut pelokas tyttö vai suunnitteliko hän kylmäverisen murhan? Shannon Buard ampui nuoren äidin kolmen dollarin tähden. Mikä sai hänet hirvittävään veritekoon? Monia kiinnostaa, mitkä ovat ne voimat, jotka pakottavat naiset tekemään murhia. Hämmästyttäviä, yllättäviä ja shokeeraavia tarinoita naisten tekemistä murhista.2. tuotantokausi.
02:20
Jäljillä
Poliittinen trilleri. Nevadalainen poliitikko Kathy Augustine kuolee, mutta syystä ei ole tietoakaan. Pakarasta löytyy salaperäinen pistojälki. Suurennuslasin alle joutuvat sekä poliittiset vihamiehet että Kathyn aviomies. Todellisuuspohjainen sarja CSI:n uusimmasta, huipputeknisestä rikospaikkatutkinnasta. 8. tuotantokausi.
02:45
Rikostarinoita
Verinen yö Torontossa. Torontossa löydetään yön aikana kolme ruumista. Kaikki murhatut ovat prostituoituja. Vihjeiden perusteella poliisi pääsee pian murhaajan jäljille, ja hurja ajojahti voi alkaa. Kanadalainen rikossarja, jossa paneudutaan vanhojen rikosten selvittelyyn dramatisoimalla tapahtumia, haastattelemalla omaisia ja poliiseja, tutkimalla mediaa ja asiakirjoja.
03:35
Murhatutkimus käynnissä
De Gruchy. De Gruchyn perheen äiti Jennifer ja lapset Sarah ja Adrian löytyvät surmattuna kotoaan. Löytäjä on perheen 19-vuotias poika. Raa'an kolmoismurhan tutkinnasta muodostuu varsinainen aihetodisteiden palapeli, jonka jokainen osanen viittaa vain yhteen suuntaan.
04:20
Poliisi paikalla
Kaupungin yössä. Poliisi erottaa kotijuhlien tappelupukarit toisistaan. Nickin romanttinen ilta kaupungilla päättyy ikävästi. Rajoja rikkovassa sarjassa seurataan Uuden-Seelannin poliisin työskentelyä. Kuvausryhmä on poliisin mukana ympäri maata erilaisissa poliisitehtävissä. 4. tuotantokausi.
04:45
Poliisi paikalla
Haukkuvat katutappelijat. Miehen pakomatka poliisilta päättyy nolosti. Poliisi pidättää nuoria katutappelijoita, joilla on erikoinen tapa ilmaista itseään. Rajoja rikkovassa sarjassa seurataan Uuden-Seelannin poliisin työskentelyä. Kuvausryhmä on poliisin mukana ympäri maata erilaisissa poliisitehtävissä. 4. tuotantokausi.
|
|
|