Leffahaku
Haulla "EdvinLaine" löytyi 38 elokuvaa
Maaseudun murros on pysyvä ilmiö ainakin elokuvissa. Aiheeseen paneutuu myös Edvin Laineen viimeiseksi jäänyt ohjaustyö, joka on jatkoa vuonna 1983 valmistuneelle Akattomalle...
Maajussille morsian -sarjaa ennakoidaan komediassa, jossa Viitaniemen kylän aikamiespojat etsivät emäntää lehti-ilmoituksella ja maatalousnäyttelyn tietokoneella. Välillä...
Vuodenajat ja tunnelmat vaihtuvat elokuvassa, joka perustuu Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan päätösromaaniin Mustan lumen talvi. Maaseudun tulevaisuus huolettaa kunnanisiä, ja...
Täällä Pohjantähden alla -elokuvan jatko-osa seuraa Pentinkulman elämää kansalaissodan jälkeen aina 1950-luvulle saakka. Akseli palaa vankileiriltä kansalaisluottamuksensa...
Väinö Linnan TPA edustaa yhä suomalaisten mielissä historiallista totuutta, vaikka viime aikoina teoksen asema on herättänyt myös arvostelua. Edvin Laineen ohjaus kattaa...
Anni Swanin romaaniin Iris rukka
perustuva elokuva kertoo metsämökissä
vanhojen sijaisvanhempiensa
kanssa asuvasta Iriksestä.
Tämän pankinjohtajaeno ottaa Iriksen luokseen...
Tampereen Amurin puukortteleissa asuva työläisperhe saa vieraakseen lupsakkaan sukulaissedän, joka alkaa ratkoa perheen ongelmia. Taustalla soivat takavuosien menestyssävelmät...
Porvoon näköisessä pikkukaupungissa toimii 1800-luvun lopussa tyttökoulu, jota johtaa ankara vanhapiika Sanny Kortman. Hän ja uskonnonopettaja Amos Pölkkynen yrittävät turhaan...
Niskavuori-elokuvien sarjan päättävässä tarinassa eletään jatkosodan kolmatta vuotta. Aarne päätyy rintamalta suoraan sankarihautausmaan lepoon, mutta vaikeuksissa kamppailevan...
Konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa kertova elokuva ei juuri esittelyjä kaipaa. Väinö Linnan romaanin teksti on taipunut luontevaksi käsikirjoitukseksi, ja vaikka...
Mika Waltarin kirjoittama komedia esittelee kaksi naistenvihaajaa, arkistonhoitaja Aapeli Siimeksen sekä hänen eronneen veljenpoikansa insinööri Jussi Siimeksen....
Gustaf von Numersin näytelmään perustuvan komedian tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopulle, Edvin Laine näyttelee savolaiskylän äreää ja järeää pastoria, joka ei innostu sen...
Työväen Urheiluliiton 35-vuotisjuhlia kunnioitettiin elokuvalla, jossa lupaavalla keihäänheittäjällä Antilla on ongelmia viinan kanssa. Vaimo ja anoppi nalkuttavat asiasta, ja...
Myös Agapetus oli tyytyväinen Matti Kassilan komediaan, joka perustui kirjailijan romaaniin Hilman-päivät. Farssin tapahtumat sijoittuvat pieneen kirkonkylään, jonne nuori...
Eduskuntavaalien ääntenkalastukselle irvaileva elokuva valmistui juuri vuoden 1954 vaalien alla. Kilpailevat ehdokkaat eivät mahdu saman koulun juhlasaliin, kun toinen heistä...
Kyllikki Mäntylän näytelmän nimihenkilö päätyy ensin Karjalasta evakkona Hämeeseen ja sitten tietyömaan alta paikalliseen kunnalliskotiin. Enneunia näkevä Opri tulkitsee...
Elokuvan nimestä huolimatta kolmannessakin Niskavuori-elokuvassa keskeisimpiä henkilöitä ovat Niskavuoren vahvat naiset. Tilan isäntä Aarne asustelee Helsingissä uuden vaimonsa...
Koulumaailman kuvaus saattaa kääntää kotikatsomoissa suupielet hymyyn. Syntinen touhu alkaa, kun orpo Klaus vapautuu nuorisovankilasta. Hehkeä maisteri Tuovi tykästyy herkkään...
Kovaluonteinen ja katkeroitunut Niskavuoren tytär Heta on raskaana Lammentaustan Santerille. Tämä on kuitenkin hylännyt Hetan, joka menee naimisiin halveksimansa renki Akustin...
Ensio Rislakin näytelmään perustuva elokuva kertoo kamreerista, joka vaimon poissaollessa ihastuu uuteen kirjeenvaihtajaansa. Kamreerin perhe seuraa suhdetta järkyttyneenä....
Jopi Rinne esittää leskimies Yrjö Tammelaa, joka on eläintieteen tohtori ja intohimoinen akvaariokalojen ystävä. Tammelan aikuiset lapset alkavat juonia äksyilevälle isälleen...
Johtaja Lehtinen ottaa mukaansa Lapin-lomalle sekä tyttärensä Mairen että uuden naisystävänsä Kertun. Naiset eivät tule toimeen keskenään, ja suutuspäissään hiihtelemään...
Ruma Elsa on leskirouva Kasselin nuorin tytär, joka on saanut ikävän lempinimensä lapsena poikamaisen käytöksensä ja pukeutumisensa vuoksi. Aikuisenakin Elsan olemus on melko...
Tuonetar ottaa nokkiinsa, kun häntä ei kutsuta muiden haltijatarten tavoin prinsessa Ruususen ristiäisiin. Eukko langettaa kirouksen, jonka mukaan prinsessa haavoittaa sormensa...
Huoneenvuokralautakunta määrää Lehtiset ottamaan asuntoonsa vuokralaisia. Kotona yksin olevat lapset valitsevat kaupunkiin kouluun tulleet Sepon ja Kaarinan. Asukkaiden asioita...
Elämä on ankeaa synnin kujalla, jonne huoltotarkkaaja Helmi Heino tomerana askeltaa. Sokea katusoittaja Hanski rääkkää kadulla haitariaan, Kupletti-Fransu kerää lumppuja, ja...
Pankkivirkailija ja laulumies Aarno
Harjus on mennyt naimisiin rikollisuuteen
taipuvaisen Niinan kanssa.
Aarno joutuu onnettomuuden vuoksi
sairaalaan, jossa hän kohtaa...
Orpo helsinkiläispoika Pekka perii varakkaan suvun kartanon ja tilukset. Testamentti ei ole mieleen edesmenneen tuomarin aikuisille lapsille, jotka alkavat juonitella kartanoon...
Tervehenkiseksi luonnehdittu, Alkon osittain rahoittama elokuva kertoo tarinan Pikku-Matista, joka karkaa mummonsa kuoleman jälkeen maalta kaupunkiin. Helsingissä Matti etsii...
Tasa-arvokehitys järkyttää suomalaista
miestä komediassa, jossa naisetkin alkavat urheilla. Tapio
Rautavaara on insinööri Ville Suvinen, joka keksii...
Nokea ja kultaa -elokuvassa esiintyneet lapsitähdet Veli-Matti ja Ritva- Leena esittävät kadulle joutuneita Pikku-Mattia ja Salmea viinan kiroja vastaan saarnaavassa elokuvassa....
Rautateiden konepajalla työskentelevä mies harrastaa laulamista, mutta ei tunne varsinaista kutsumusta ammattimuusikoksi. Kun onnettomuus estää miestä palaamasta vanhaan...
Minna Canthin näytelmään perustuva
melodraama sijoittuu 1890-luvulle.
Kivimaan Johannes kosii Kortesuon
Anna-Liisaa, joka suostuu
epäröivä ilme kasvoillaan. Mielenmyllerrys...
Edvin Laineen kolmas ohjaustyö sijoittuu satamajätkien kovaan maailmaan. Laine on tilapäistöitä tekevä Laiska-Jammu, jonka elämä muuttuu, kun hän törmää kasvattivanhemmiltaan...
Minna Canthin näytelmään perustuva elokuva kertoo nuoresta, orvosta Sylvistä, joka on kasvattityttönä pikkukaupungin keski-ikäisellä asessorilla. Sylvi ihastuu entiseen...
Edvin Laineen esikoisohjaus kertoo
lapsettomuudesta. Rikkaalla Yrjänän
tilalla ovat mielet mustina, sillä
talon kaunis emäntä Selma on vielä neljän avioliittovuoden
jälkeen...
Lauri Haarlan näytelmään perustuva Valentin Vaalan elokuva kertoo ilmavasti myllyrengin ja isäntätalon tyttären kivikkoisesta tiestä lemmen poluilla. Isä ei hyväksy renkiä...
Monien vaiheiden ja epäröinnin jälkeen Aleksis Kiven klassikko siirtyi valkokankaalle vuonna 1939, ja sen koommin siitä ei ole näytelmäelokuvaa teatterilevitykseen tehtykään....
1
















